lauantai 23. helmikuuta 2013

sukkatalkoissa

 Lankavarastoja kollatessa sain päähäni neuloa miehelle ihka ensimmäiset ohuet sukat. Monenmoisia virityksiä olen vuosien mittaan hänelle kutaissut, mutta ohkaisia sukkia en ainoitakaan. Tuntui siltä, että vihdoinkin on sen aika!

Vaikka harmaa lukeutuukin mieliväreihini, ei perusharmaat perussukat tuntuneet lainkaan houkuttelevalta ajatukselta. Onneksi on jämälankapurkki, joka on syönyt sisäänsä pikkuisia lankakeriä edellisistä projekteista. Petroolit sukansuut, kantapäät ja kärjet toivat selvästi eloa sukkiin ja iloa neulomiseen. Myönnän kyllä, että jännitystäkin, sillä pelko jämäkerän loppumisesta kalvoi mieltä koko neulomisen ajan.   

Miehen sukat
Lanka: harmaa Sisu tai Regia, jompikumpi
petroli Four Seasons Gründl Hot Socks Luxor, yht. 83g
Puikot: 2,25mm

Miehen sukkien valmistuttua olin selkeästi sitä mieltä, että tarvitsen itsekin uudet sukat. Vuosi sitten olin hamstrannut kaksi kerää harmaata Regia tweediä, joita aikani pyörittelin hyppysissäni. Tiesin olevani taas niin tylsä ja loin silmukat Paraphernalia-sukkiin. Taas kerran. Nappasin tarkoituksella 2mm puikot, jotta saan sukista mahdollisimman napakat, mutta auttamatta näistä tuli minulle liian isot. Onko jalkani tosiaan kutistunut? Käsialani löystynyt? No, lahjaloota sai taas täytikettä!


Lanka: harmaa Regia tweed, 76g
Puikot: 2mm

3 kommenttia:

  1. Nää sun sukat on kerrassaan ihania!

    VastaaPoista
  2. Olet varsinainen talkoolainen! Koko lähisuvullasi ja ystäväpiirilläsi on lämpöiset jalat, kiitos ihanien sukkiesi!

    VastaaPoista