tiistai 16. heinäkuuta 2013

mikä on liivi?*

Sukuun tulla tupsahti toukuussa uusi miehenalku. Kun lahjalootasta ei löytynytkään mitään sopivaa villaista vauvalahjaksi, oli hyvä syy tarttua puikkoihin ja kutaista jotain pientä ja suloista. 

   Päädyin kokeilemaan minulle uutta lankaa, Rowanin pure woolia. Saman firman lima osoittautui edellisten projektien myötä ihanaksi neulottavaksi, joten suuntasin saman tien tutuksi tulleelle lankahyllylle. Tämäkin lanka neuloitui taivaallisen ihanasti ja tuntui näpeissä pehmoiselta. Väri osoittautui myös oivaksi valinnaksi.

Olin jo aikoja sitten suunnitellut neulovani Garnstudion ohjeilla monen monta neuletta. Kaikki suunnitelmat ovat vaan jääneet suunnitelmiksi. Nyt valitsin kokeiluun herrasteluliivin, josta tuli oikein soma. Ohje on pelkistetty, mutta liivin yläosan kohoneule, pienen pienet taskut ja puunapit toivat mielestäni kivasti vaihtelua ainaoikein-tyylilleni.

Lanka: Rowanin pure wool 4 ply, 71g
Puikot: 2,5mm ja 3mm
Koko: 68/74cm



*3vee: Mikä on liivi? 
6vee: No, se on LIIVI, niinku pelastusliivi.Tai peliliivi!


Niinpä, mitä kaikkea se liivi onkaan! Enpä muistanutkaan, että liivi on myös uralilainen kieli. Ja kuulemma isolla ällällä kylä Viron Kullamaassa.