sunnuntai 4. elokuuta 2013

sukkulointia

Viime syksynä laitoimme keittiömme uuteen uskoon ja visioin lattiaan riemunkirjavaa räsymattoa. Kova mattopolte iski, ennen kuin kangaskuteita ehdin moiseen repiä. Kesälomareissulla ostetut trikookuteet kainalossa marssin korttelille. Pahipaan poltteeseen trikoomatto. Räsymatto sitten tuonnempana.

Pari ystävääni on armoitettuja matonkutojia, joilla on aina aikaa kuunnella mattosuunnitelmistani ja vinkata kokemuksistaan. Mikkelin ystävälläni oli heti visio keittiönmattooni. Paksuja harmaita raitoja ja päihin ohennetusta trikoosta ärtsynkeltaiset päärmeet. Matto on pirteä kuin mikä! Kiitos Sirkku visiostasi!

 Ensimmäiset päivät menivät kuitenkin ihmetellessä, totunko mattoon, kun siinä ei ole mustaa. Nyt silmä on tottunut harmaiden seesteiseen liittoon keltaisella piristyksellä. Keltaista voi nyt ripotella nyt luvan kanssa sinne tänne keittiöön ja ruokahuoneeseen.

Meillä täällä on kaunis miljöö, jossa voi käydä kutomassa mattoja sun muita. Heinäkuussa tuntui olevan korttelilla vielä kovin hiljaista. Päivänä parina louskuttelin ihan yksin, mutta ilokseni kollega tupsahti myös kutomispuuhiin. On se porukassa niin paljon kivempaa. Vaikkakin hitaampaa.


Totuuden nimissä on tunnustettava, että mattorukka on ollut jo kerran tehojynssäyksessä saatuaan jos jonkinlaista likatahraa päällensä. Alkukesä eleltiin huoleton muovimatto lattiassa. Nyt on ollut totuttelu trikoomattoon. Aika mahdoton yhtälöhän tuo on, kun jalkapareja pyörii loma-aikaan huima määrä ja jääkaapin ovi käy tiuhaan. Lapset eivät tietenkään koe moista ongelmaksi, mutta näkisittepä, kuinka itse olen hyppinyt tummilla raidoilla kaapilta toiselle pelossa, etten itse likaa mattoa. Pah ja hah!

Kutomisinnostus iski näköjään oikein kunnolla, sillä nyt puissa on toivon mukaan armeliaampi matto kyökkiin. Pitäähän niitä vaihtomattoja olla, eikös vain?!?

11 kommenttia:

  1. Aivan ihana matto! Meilläkin on sisustuksessa samat sävyt tällä hetkellä :)
    Ja kyllä, vaihtomatto on pakko olla.

    VastaaPoista
  2. Hieno matto ja tuo keltainen väri on ihana piristysruiske harmaan seassa :)

    VastaaPoista
  3. Pirtsakka matto, huolella tehty!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana matto =) Mä oon joskus lapsena kutonut kangaspuilla mattoa, mut jo pari vuotta on poltellut lähteä tuota opettelemaan...kangaspuitakin löytyisi omasta takaa. Kun vaan ehtis joskus tonne taitokortteliin!

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno matto tyylikkäässä köökissä!

    VastaaPoista
  6. On kyllä ihana matto! Ja vaihtomattoja täytyy tietysti olla. Minäkin joskus kauan sitten kudoin useita mattoja. Jos vaikka joskus vielä pääsisi siihen hommaan kiinni uudestaan. Omat puutkin on, mutta ei niille paikkaa.

    VastaaPoista
  7. voi kun olis jossakin lähellä paikka, jossa kutoa mattoja. Matkisin!:)
    -Martta

    VastaaPoista
  8. Upea matto! Tuo keltainen on niin ihana piristys että!

    VastaaPoista