sunnuntai 12. tammikuuta 2014

palmikkosukat

 Tätini kiikuttaa minulle lähes viikottain nipullisen lehtileikkeitä, joiden hän arvelee minua kiinnostavan. Artikkelit on ajatuksella esiluettu, ja toisinaan saan lukea tädin somia kommentointeja artikkelin reunasta. Minusta tuo palvelu on kiireiselle työssäkäyvälle äidille luksusta. Eipähän kulu turhaa aikaa lehtien selailuun, vaan voi tarttua täsmäartikkeliin /-uutiseen. Täti taitaa tuntea minut perin juurin, sillä vain tosi harva artikkeleista jää lukematta. 

Tätini kierrättää ystävänsä kanssa naistenlehdet ja minä saan Kodin kuvalehdet ja Kotiliedet myös jossain vaiheessa luettavaksi. Lehtien neuleohjeista täti vinkkaa erikseen. Lehdet kasautuvat toisinaan pinoksi, ennen kuin ehdin niiden kimppuun. Joulusiivouksen yhteydessä revin vanhasta Kotiliedestä neulesivut talteen, vaikka en ole niistä tainnut koskaan mitään neuloa. Yhtenä iltana joululomalla innostuin kuitenkin tarttumaan puikkoihin ja kokeilemaan Kotilieden Susu-sukkia. 

Palmikkosukat
Ohje: Susu-sukat Kotiliesi 17/2013
Lanka: 132 grammaa harmaata Nallea
Puikot: 2,75 mm
Ohjeen Pallas-lanka vaihtui nopeammin saatavaan markettilankaan. 132 grammaa harmaata nallea muuntui palmikkosukiksi loman aikana. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikkakaan näistä ei tullutkaan toivomiani polvisukkia vaan tuollaiset pohkeeseen ulottuvat sukat. 

Alkuvaiheessa jännäsin, tuliko sukanvarteen liikaa silmukoita (80 silmukkaa!), ja pysyykö sukat ollenkaan kintuissa. Valitsin puikoiksi 2,75 milliset puikot ja taisinpa vääntää sukanvartta aavistuksen tiukemmalla käsialalla kuin normaalisti. Nähtäväksi jää, onko suuaukko liian holja vai pitääkö viritellä jotain kuminauhasysteemiä. 

Mutta summa summarum: 
mukavat, lämpimät sukat
palmikko mukavaa vaihtelua
väri mieluinen harmaa
valmiit!

10 kommenttia:

  1. Ai miten ihana palvelu sinulla ja voi kuinka kauniit sukat :) Pitääpä etsiä kirjastosta tuo lehti ja kopsata ohje.

    VastaaPoista
  2. Hirmuun nätit sukat. Ja aika mahtava täti sulla. :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanat sukat. Ei harmaalla ja palmikolla voi mennä pieleen :)

    VastaaPoista
  4. Onpa hyvännäköset palmikot! Täytyykin yrittää saada tuo lehti jostain.

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit sukat! Olikohan mulla tuo lehti! Lankaa ois ainakin =)

    VastaaPoista
  6. KAUNIIT! Muutkin blogisi neuleet ovat hienoja ja taidolla tehtyjä. Kiitos niistäkin :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit palmikkosukat ja ihana harmaa väri. Ihana täti sinulla :)

    VastaaPoista