keskiviikko 5. syyskuuta 2012

tilkku poikineen

Nyt kyllä hymyilyttää! Neljän kuukauden ajan mielessä pyörinyt tilkkutäkki on vihdoinkin valmis! Äntligen! Endlich! Eilisessä auringonpaisteessa nappasin täkistä muutaman kuvan niin Violan kupeessa kuin olohuoneessa. Tyydytään nyt niihin, vaikka kuvavisioni tuosta (aavistuksen hermojakin raastavasta) isosta pojektista olivatkin toisenlaiset. 
 
Ensimmäiset silmukat vilttiin taisin tikutella huhtikuun lopussa ja projekti eteni hitaasti, mutta varmasti muiden töiden ohessa. Tällaisen tilkun neulominen on megahelppoa, hauskaa ja rauhoittavaa, mutta myös puuduttavaa ja toisinaan ryydyttävääkin... en kait kuitenkaan saanut tilkuista tarpeekseni, kun rohkenin työmaalla ehdottaa yhteistä tilkkutäkkiprojektia. Ehdotukseni sai saman tien kannatusta. 

Kelta-musta-valkoinen oma vilttini on Novitan Nallea. Tilkkukoko n. 19x19cm. Lankaa kului 48 tilkkuun noin 1,5 kiloa. Täkistä piti alun perin tulla vielä aavistuksen isompi, mutta nyt se on hallittavampi ja helpommin puisteltava. Täkkiä en ole malttanut prässäillä lainkaan vaan se on otettu heti käyttöön. Onpa sen alla nukuttu jo ensimmäiset päivänokosetkin, kun kutosluokkalaisemme oli nukahtanut sohvalle eilen koulun jalkapallopäivän jälkeen.  
 
 Ehdin jo ennen kalkkiviivaa muuttaa vilttisuunnitelmaani. Aloin nimittäin jännäämään, kuinka nopeasti kyllästyn keltaiseen. Olisiko ne ah, minulle niin rakkaat harmaan sävyt varmemmat valinnat keltaisen tilalle. Yhden päivän ajan pyörittelin mustien ja valkoisten tilkkujen rinnalle vuoron perään harmaita ja keltaisia lankakeriä. Loppujen lopuksi kuuntelin esikoisemme, mieheni ja ystäväni kommentteja: Keltainen on pirteä! Räväkkä sen olla pitää! Keltainen tuo särmää! Ovat kyllä oikeassa.

En tiedä, joudunko viltin vuoksi ompeluhommiin. Pari poikaamme on laillani kovin kutisevaa sorttia, eikä Nalle-lanka tunnetusti atoopikon ihoa hyväile. Vain keltainen lanka on hitusen pehmeämpää aloe vera-lankaa. Taustalle fleeceä tai jotain muuta kangasta? Onko vinkkejä? Ehkä iso työ kuitenkin kannatti. Tilkkutäkki on ollut parin päivä ajan poikien jäljiltä rullalla lattialla tai möyhennettynä sohvalla. Kovassa käytössä siis.


9 kommenttia:

  1. Keltainen sopii tuohon kyllä todella hyvin ja piristää kovasti. Kaunis peitto!

    VastaaPoista
  2. Upea, tyylikäs peitto! Keltainen piristää juuri sopivasti!

    VastaaPoista
  3. Tolle Decke hast du gestrickt. Prima!!

    VastaaPoista
  4. Ihana!!! Onnittelut suuren työn valmistumisesta! Fleece on minusta vähän turhankin sähköistyvä ainakin talvella, mutta sillä vuoritettuna tulisi kyllä tosi lämmin peitto.

    VastaaPoista
  5. Kaunis peitto! Minkälaisilla pistoilla/systeemillä liitit tilkut toisiinsa?

    Kyselee Heili

    VastaaPoista
  6. Upea, ihana ja keltainen oli ehdottomasti nappivalinta!

    VastaaPoista
  7. On kyllä ihana peitto! Sopivassa määrin keltaista ja raitaakin mukana :D Auttaisiko tuossa aika/käytössä pehmenee tai vaikka huuhteluainekylpy (toki tuo on kyllä aika iso kylpyyn) mutta josko se pehmittäisi ettei tarvitsisi ommella?

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa! Iso projekti päätöksessään!
    Täällä jatketaan edelleen tilkkuilua ja varmaan vielä piiiiiitkään;)

    Emmi

    VastaaPoista
  9. yksinkertaisen tyylikäs! Ja tuo on niin jotenkin "puhdaslinjainen", että en usko siihen äkkiä kenenkään kyllästyvän!

    VastaaPoista