keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

sitä sun tätä

Ehdin jo hätkähtää, että kuukausi kuluu, etten jätä merkkiäkään sivuilleni. Täällä siis ollaan, mutta kovin laiskasti olen jaksanut paneutua päivityksiin. Lieneekö siellä enää kukaan kuulolla?!? Kauniin kesäillan päätteksi kuitenkin muutama rivi.

Kesälomalle on käyty ja viisikko täysvahvuudessa pyörii seuranamme aamusta iltaan. Meille kuuluu varmasti ihan samaa kuin muillekin (lomaileville) lapsiperheille: rantaleikkejä, urheiluleirejä, uimakoulua, retkiä lähelle ja kauemmaskin, jäätelöä ja pallopelejä. Päivääkään ilman pallon pompotusta ei muuten kulu. Nyt jo nuorimmainenkin hivuuttaa itseään kohti palloa!
Isoimmista olen saanut mukavasti apua pieniin maalauspuuhiin. Piha-aitaa maalasimme heti loman aluksi. Se hohtaa nyt valkeana ja kauniina. Jenny-mummin perintönä saatu Tikkakosken ompelukone on saanut myös muodonmuutoksen. Rautaosa muuttui ruskeasta mustaksi. Ompelukäyttöön kapistus ei enää itselläni tule, apupöytänä ehkä. Muisto rakkaasta mummistani on minulle tärkeä juttu. Pöytäosan kohtalo on vielä epäselvä. Käsittelenkö vanhan pöytätason, vai kiinnitänkö ehkä ihan uuden tason. Projekti siis kesken. Siitä ehkä lisää myöhemmin...   

Neulonutkin olen. Täti toivoi itselleen samanlaista huivia kuin siskollaan. Valmista tuli. Hitaasti, mutta varmasti. Huivi on pelkistetty ja pehmeä. Ihanaa silkkivillaa. Huivia puikotellessani seikkailin Huvikummussa, Melukylässä, Saltkråkanissa, Tatun ja Patun kanssa Helsingissä ja vaikka missä. Juuri sopiva neule sadunluvun ohessa. 


Ainaoikein vain IV
Lanka: Wetterhoffin Sivilla, 4 kerää
Puikot: 4 mm

Samanlainen helppo neule oli keväällä vihertävä baktus-huivi, jonka neuloin Drops Delight-langasta. En tiedä, mitä mietin aloittaessani huivia, sillä sehän kutittaa ihan hirveästi. Nähtäväksi jää, muuttuuko huivi sukiksi vai kietaisenko sen vain takin päälle.


Baktus-huivi
Lanka: Garnstudion Drops Delight, 3 kerää
Puikot: 4 mm

Kesäkuussa olen sanonut hyvästejä seiskaveikoille ja nalleille. Sukkasia on valmistunut jämäkeräsistä useita. Yksiin sain aikaiseksi palmikoita, muihin raitoja. Palmikkoiset, Saltkråkan-sukat, ojensin äidilleni viimeksi tavatessamme.


Lanka: 7 veljestä
Puikot 3,5 mm

Hieman varauksella suhtaudun kyllä noiden sukkien kestoon. Yllätyin nimittäin, että olemme saaneet Kirpun Nalle-sukat ihan nyppyisiksi muutamassa viikossa. Tylsää! Regian sukkia en ole kyllä nähnyt nyppyisinä ikinä. Nytpä tiedän, mihin lankaan annan itseni luvan sortua, jos reissuillani lankakauppaan eksyn...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti