perjantai 26. helmikuuta 2010

loppusuora

Upea talvisää on taas hemmotellut meitä itäsuomalaisia. Aurinko paistaa taivaan täydeltä ja nenänpäätä nipistelee pikkupakkanen.


 
 Posket punaisina kirmasin iltapäivällä läheisellä lammashaalla pelaamassa nelosen kanssa umpihangessa lumipalloa. Mitä lie se laji nyt onkaan?!? Taisi olla jääkiekon ja jalkapallon sekoitusta, kun mukana oli niin Aleksandr Ovetskin kuin Sami Hyypiä. Tietäisittepä muuten ketä urheilumaailman kuuluisuuksia meillä päivittäin vieraileekaan! Nappisilmät suurina komivuotiaamme puhuu heistä kuin parhaista kavereistaan. Oi tuota tomeraa urheilijanalkua, joka imee kaikki urheilujutut isoveljiltään...ja sitä suloisesti tärähtävää ärrää...miten ihmeessä kaikilla jäkismokeilla onkaan ärrä omassa nimessään...Rämö, Tarkki, Kiprusoff, Bäckström...

 

Neuletyöt tuntuvat edistyvän hitaanlaisesti. Arki täyttyy vaipanvaihdosta, uusista makuelämyksistä, lumitöistä ja pitkistä kävelylenkeistä. Kotona ollessani huomaan taas katselevani kotiamme uusin silmin ja nurkat tuntuvat kaipaavan ehostusta.


Muut jutut vievät nyt enemmän ajatuksiani, eikä minulla siis ole valmista neuletta esiteltävänä. Kunhan vain hihkun, että äidin tilaama baktus-huivi on loppusuoralla. Siitä taitaa tulla isompi, mitä suunnittelin, mutta ison huivin toivomus heitettiinkin ilmaan. Puuvillahuivia neuloessani alan jo itsekin unelmoimaan samanlaisesta. Jospa omaani rohkenisin kokeilla kirkkaampaa väritystä?!

torstai 18. helmikuuta 2010

harmaata ja mustaa

Nelonen lähti reppuineen kerhoilemaan ja vauva uinahti ensimmäisille päiväunilleen, joten hyödynnän hiljaisen hetken valokuvien selaamiseen. Niitä kuvia on - ja paljon!

Arjen tiimellyksessä lataan kuvat pikaisesti koneelle, enkä edes aina ehdi poistamaan huonoja otoksia. Kunpa jaksaisi varata heti aikaa kuvien läpikäymiseen, rajaamiseen ja mahdolliseen muokkaamiseen. Kunpa. Toisinaan kyllä iskee hurja järjestelyvimma, ja kuvat muokkaantuvat ja järjestyvät kauniisti kansioihin. Mutta se vimma vaatii omaa aikaa.


Monesti mietin, mikä onkaan se varmin tapa säilöä kuvat. Nyt niitä on ripoteltu tänne tiedon valtaväylälle, tietokoneelle, ulkoiselle kovalevylle, paperimuotoon itselle ja sukulaisille sekä arjen iloksi seinille. Silti mietin, ovatko ne varmasti tallessa ja onko niitä tarpeeksi. Jonkinsortin kuvahöperö selvästikin olen.
Valokuvat ovat minulle selvästikin yksi keino jäsentää maailmaa ja arkeani. Toivottavasti kuvani ovat pojillenikin ilo aikuisena. Olen muuten tehnyt itselleni pakosuunnitelman mahdollisen tulipalon varalle: ensin lapset, sitten tietokone valokuvineen ja ulos. Todellisuus taitaisi olla toinen. 


Vaikka kuvia tuntuu pursuavan sieltä täältä, ei uusimmista valmistuneista neuleista ole kuitenkaan kuin nopeita pikaotoksia. Ystävänpäivänä ojensin muistamisena harmaat villasukat rakkaalle ystävälleni Ullalle. Mallihan on minulla jo melkein luissa ja ytimissä, ja tälläkin sivustolla useampaan otteeseen esitelty. Edelleen uskon, ettei viimeisimmiksi palmikkosukiksi jää...



Ohje: Paraphernalia
Lanka: harmaa Regia 4ply, 2 kerää
Puikot: 2,25mm

Uusi pehmeä, musta matomyssy lämmittää omaa päätä.


Ohje: Wurm (ravelry)
Lanka: musta Gedifra Merino De Luxe, 2 kerää
Puikot: 3,5mm

Novitan harmaa alpakkalanka muuntui vuodenvaihteen jälkeen itselleni ainaoikein-huiviksi. Siihen on myös ihana kietoutua sohvannurkassa iltaisin.


Aina oikein vain III
Lanka: Novita Luxus Alpaca, 5 kerää
Puikot: 4,5mm

Ja samalla reseptillä taas kerran huivi omalle rakkaalle äidilleni. Grattis mamma!


Aina oikein vain IV
Lanka: Evilla-vironvilla (noki), 1 vyyhti
Puikot: 3,5mm

Harmaata ja mustaa...ai, mikä on lempivärini?

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

joko vihertää?

Akuutti nutuntarve on ohi!
Pikkuisimpamme sai itseneulotun raglantakin pehmoisesta merinovillasta.


Ohje: Garter yoke baby cardi (ravelry)
Lanka: Drops merinovilla, 3 kerää
Puikot 3,5mm
Koko: siro sirpukka, noin 4kk

Ohjeen olin bongannut jo ajat sitten ravelrysta ja nyt pääsin toteuttamaan suunnitelmaani, kun ohje ja soman vihertävä lanka kohtasivat toisensa. Jännäsin saavani pehmeän langan nöyhtäiseksi jo neuloessani, mutta kummasti lanka kesti parin kolmen päivän neulomisen. 

Takkikin on kestänyt huisin kovaa kulutusta.Se on ollut päällä lähes yöt ja päivät, kun niin hyvä tuli neulottua. Juuri sopivan kokoinen ja suloisen pehmeä. Taasen kerran sain todeta, että tiukkis olen. Ohjeen kokomerkintä oli nimittäin 6-12kk, muttei tullut ylisuurta kolttua. Ja kun hännänhuippumme on vielä sellainen siro sirpukka, kuten neuvolalääkäri päivä pari sitten tokaisi. Sopivaa lähdettiin neulomaan, sopiva saatiin aikaiseksi. Hyvä niin!

Sirpukka tykkää nutusta, mutta myös Kunto-pojasta. Aina meille yksi poika mahtuu ja joukkomme on täydentynytkin Kunto Uimarilla, Unisef-nukella, jonka Sirpukka sai vauvamuistamisena ystäväperheeltämme. Punatukkaisen Kunton repussa oli mukana pikkuruiset uimalasit, pyyhe ja kahdet uikkarit. Eihän sellaisesta lahjasta voi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle!