maanantai 22. syyskuuta 2008

palmikkoa ja pullaa

Minulla on yllättävän monta rautaa tulessa tällä hetkellä. Neulerintamalla siis. Olen aloittanut ainakin kolme työtä, ja neulon niitä fiiliksen mukaan. Minä, joka aina olen vannonut olevani yhden neuletyön ihminen, neulon nyt iltasatujen aikaan sitä ja takkatulen ääressä tätä. Työlaukkuunikin sujautan vielä jotain ihan muuta. Aiemmin koin moisen turhauttavaksi, kun valmista ei tuntunut millään syntyvän. Nyt tavoitteet ovat toisenlaiset. Toiveissa on saada vihertävä lämmike harteilleni ennen paukkupakkasia ja kulkea uudessa, sinapinkeltaisessa sliparissani ennen ensi kesää. Nähtäväksi jää...

Palmikot ovat vieneet minut mukanaan. Kesän pyörittelin palmikkoa Paraphernalia-sukkiin, syksyllä omaan oranssiin slipariini ja nyt palmikkoja on ilmaantunut kolmosen uuteen neulehuppariinkin.


Palmikkohuppari

Ohje: Novita Muksu extra 2008
Lanka: beesi 7 veljestä, 400 g
Puikot: 3,5 mm

Voi pojat, miten uusi huppari on tuntunut mieluisalta! Hupparin omistaja on tuntunut myös tyytyväiseltä ja iloiselta uusi neule päällään. Sehän se taitaa olla paras kiitos isosta työstä.


Olen profiloitunut lähipiirissä tumpeloksi ompelukoneiden kanssa, joten koin suunnatonta onnistumisen elämystä ommellessani huppariin vetoketjun. Vetoketju kiinnittyi ensi yrittämällä, ilman takapakkeja. En tosin tiedä, kuinka oikeaoppisesti ommella surautin. Vetoketju toimii ja pysyy paikoillaan. Se kai se pääasia on!


Hupparin värivalintaa ehdin jo taas neuloessa ja vielä valmistuttuakin harmittelemaan. Olin valinnut lähes mitäänsanomattoman, vaisun värin pojalle, joka rakastaa ja oli toivonutkin kirkkaita värejä. Lankahyllyllä tempaisin ostoskoriini kaikesta huolimatta valjua, kaurapuuron väristä lankaa. Höh! Perustelin valintaa kuitenkin pojan ruskeilla nappisilmillä. Beesi tykkää ruskeista silmistä, eikös?!? Nyt jälkeen päin olen kuitenkin ollut tyytyväinen väriin. Ja ainahan sitä voi värikästä lankaa puikoille laittaa. Se kaikenmaailman värinen sliparikin on pojalle vielä neulomatta...


Meillä oli eilen pullapäivä. Töiden aloituksen jälkeen ei keittiö ollut vielä tuoksunut pullalta, joten asia oli korjattava. Kirkkaan päivän kunniaksi päätimme kuvata hupparin takapihalla. Poika ehdotti kuvauspalkakseen yhtä pullaa. Ja sehän toive onnistui. Jälkeenpäin laskettiin, että kuvaussessio olikin kolmen pullan mittainen. Hyvä, että maistuu!

Voi pojat, miten uusi huppari on tuntunut mieluisalta! Hupparin omistaja on tuntunut myös tyytyväiseltä ja iloiselta uusi neule päällään. Sehän se taitaa olla paras kiitos isosta työstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti