maanantai 23. huhtikuuta 2007

punaiset kerttu-sukat

Muutama viikko sitten löysin Uhoavan Gnun blogista ihastuttavan pitsisukkaohjeen, joka on käynyt jo niin tutuksi, etten tarvitse vierellä orjallisesti ohjetta. Duffeliprojektin jälkeen siis pienemmät puikot ja punaista seiskaveikkaa esiin...ja niin punaiset Kerttu-sukat valmistuivat lahjaksi ystävälle viikonlopun aikana.


Kuvassa myös seuraavan työn lankaa eli Fortissima Sockaa, josta haaveilen itselleni kauniita kevätsukkia. Langan sisältämä bambu houkutteli minua taannoin lankakaupassa, kun tuo bambu tuntuu nyt olevan pop. Ohjetta vielä tuumaan, mikä voi tunnetusti viedä aikansa...

Eilen illalla tein lankainventaariota ja tyytyväisenä laskeskelin varastoni vajuneen ihan kiitettävästi, vaikka pari uutta lankakerää olenkin sortunut ostamaan. Silti sitä lankaa tuntuu olevan minulla vielä ihan liikaa. Neuletapaamisessa kaimani tosin lohdutteli, ettei syytä huoleen ole, jos lankaa löytyy kätköistä alle oman painon verran. Ihan niin huolestuttava tilanne ei kuitenkaan ole...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti