räsymatto

Leikkimökkikausi alkoi tänä vuonna odotettua aiemmin, kun hellesäät houkuttelivat pesueemme ulos puutarhaan. On ollut riemullista huomata, että vauhdikkaiden maila/pallopelien tiimellyksessä pitää välillä kirmata Violaan rauhallisiin leikkeihin. Mikäs onkaan sen mukavampaa kuin leikkiä pikkueläimillä, palapeleillä ja aarrerasioilla tai lajitella jääkiekkokortteja. Liian pitkään ei kuitenkaan jäkis- tai futisjutuista voi olla pois. Ehei!

Violan alkukesään kuuluu tuttua ja turvallista eli vanhat tutut viirit, nuket ja taulut on haettu varastosta. Poikasille tuntui olevan kovin tärkeää, että tavarat ovat juuri samoilla paikoilla kuin viimekin kesänä: pikkueläimet kastihyllyssä, laatikostossa tutut palapelit ja palikat. Vaikka pikkuiset nauttivatkin kotona luovasta sekamelskasta, eivät villassa jätä tavaroita yleensä hujan hajan. Naapurin tenavillekin julistavat kuuluvaan ääneen, ettei Violaan astella kengillä. Ja äiti hykertelee onnesta, että edes jossain nurkassa on siistiä!

Jotain uutta Violassa sentään on: uusi räsymatto! Liinavaatekaapin kaksi sinisävyistä lakanaa saivat viikko sitten uuden elämän. Edellisen mattoprojektin valkoista trikookudetta ujutin myös mattoon. Nyt kelpaa Violassa tassutella!

Pahin lankavimma on selvästikin laantunut hellepäivien ja kaikenlaisen ajatustyön myötä. Helppoa ainaoikein-neuletta on tosin tullut puoteltua sadunluvun lomassa. Ohut lanka, ohuet puikot. Hitaasti hyvä tulee. 

fria världen

Huushollin perusteellisempana siivouspäivänä teen yleensä nurkistamme löytöjä. Muutama päivä sitten löysin sohvapöydän sisuksista viittä vaille valmiin kevätpipon. Olin neulonut sen jo kuukauden päivät sitten lankalaatikkoni marinoituneimmasta Tennessee-kerästä. Eilen sain kuin sainkin aikaiseksi viimeistellä pipon kolmivuotiaallemme. Päättelin langanpäät ja ompelin koristeeksi pätkän pilkkunauhaa. Avot! Paitsi että...

"Äiti, kilistää kolvista!"

Purin hammasta. En tiedä, kumpi harmitti enemmän. Liian pieni pipo vai ärrän unohtuminen jonnekin. Hetken päästä huomasin vain nauravani.

Kummasti pipo ei enää "kilistänyt" myöhemmin, vaan siinä oli ihan lysti pelata, leikkiä ja ihmetellä pihamaan viimeisiä lumikinoksia. Piposta tuli hyvä käyttöpipo, vaikkei väri itseäni tällä hetkellä nappaakaan. Mieluummin kuitenkin lanka tuossa muodossa ja käytössä pihalla kuin lankalootan pohjalla.  

wurm-pipo
Lanka: kerä Novitan Tennesseetä
Puikot: 3mm ja 3,5mm
Koko: "mie oon kolme ja PUOL" eli aloituksessa 90s

Blogimaailma on pullollaan ihania ideoita. Täällä käyn usein ihastelemassa luovia sisustusjuttuja, joista jokunen ilmaantuu näköjään meillekin. Vanhan tavaran kaupasta mukaani tarttui eurolla parilla tuttu vinyylilevy, jonka kannet kehystin. Taulu löysi paikkkansa ruokahuoneesta mustan kellon alta. Ja ah, monen monta muistoa nuoruudesta tulvahti mieleen uuden taulun myötä...

sukkula liikkeelle

Viime viikolla tein tuttavuutta elämäni ensimmäistä kertaa luhan, sukkulan sun muiden kanssa. Pitkäaikainen haaveni kutoa matto toteutui, ja toteutuikin oikeastaan yli odotusten, sillä laitoin louskuttaen mattoja ihan kaksin kappalein. Makuuhuoneen lattia kaipasi mattoja päälleen ja hyvässä opastuksessa ja aloittelijan hurjalla innolla sain valmiiksi kapeat musta-valkoiset raitamatot. Ja valkoinen on muuten vitivalkoista, vaikka pari kutomon ohi porhaltavaa mummoa värivalintaani päivittelikin. 

Olen oikein tyytyväinen mattoihini, reunat ovat suhteellisen suoria ja ovatpahan ihan itse kudotut. Hapsut solmin ilta pari sitten ja haluan piilottaa ne kanttinauhan alle. Vielä siis pikkuinen rutistus, kunhan sopivan isosuinen kone ja mattoni vain kohtaavat. Selvästikin nälkä kasvaa syödessä...mitähän sävyä tuohon olohuoneen lattialle...miltähän tuntuisi kietoutua ensi talvena itse kudottuun shaalin...

 

 Kevät ja kotiäitiaika ovat innoittaneet minua muunkinlaiseen näpräilyyn. Kotona kun tulee vietettyä hurjasti aikaa ja väkisinkin saan kasvatettua listaa, mitä nurkkaa voisi missäkin päin huushollia kohentaa tahi sisustaa. Yritän aika ajoin muistuttaa itselleni, ettei kaikkea kotona tarvitse laittaa vaihtoon uuden sisustusaallon myötä. Maali antaa monelle jakkaralle ja sängylle uuden ilmeen. Onneksi ihan kaikkea ei ole tarvinnut itse sutia. Valkoinen huntu on tullut niin syöttötuolille kuin sängyillekin ruiskun kautta. Joskus on kuitenkin lystiä tarttua pensseliin ja sutaista itse maalia johonkin.

Keittiössämme tikittävä kellomme on tupaantuliaislahja viime vuosituhannelta. Vanhempieni Pariisin tuliainen, jolla oli jo ihan oma tarinansa ennen meille opiskelijaboksiimme kotiutumistaan. Kello oli vielä päivä pari sitten sininen, nyt musta. Tykkään! Olen myös tyytyväinen, etten lähtenyt uutta metsästämään, kun tämä vanha toimii. Surun värinen, tokaisi kolmivuotiaamme aamulla. Vähän taitaa kyllä olla, mutta se väri hiipii selvästikin enenevässä määrin valkoisen rinnalla kotiimme.  

 

Kun kädet ovat touhunneet vaihteeksi jotain muuta, neulepuikot ovat saaneet levätä. Sirpukalle sain tosin neulottua jämälangoista villasukat. Ovat armotta liian suuret vielä, vaan onpahan syksyllä sukkaset valmiina.

hyvissä ajoin

Postipoika kuljetti loppuviikosta pehmeän paketin Helsingin serkulle ja pikkuserkulle. Serkkutyttö sai sukat, pikkuserkku kevätmyssyn.

Tältä ne näyttävät muuten violetteina...

.

Ohje: Paraphernalia
Lanka: violetti Sandnesgarnin Sisu, 2 kerää
Puikot: 2,5mm

 Ne olivat jo kahdeksannet! Jotain uutta näissä sukissa sentään oli. Violetti väri ja isommat, 2,5mm puikot.

Kuulin puhelimessa, että kukkamössykkä oli herättänyt innostusta pikku-Laurassa. Tässä myssyssä poseeraa Itä-Suomen pikkuserkku. Kuvaustilanne veti ilmeen hieman tuimaksi, kun päähän iskettiin tyttöjen vaaleanpunainen myssy.

Kevätkukkanen
Ohje: Wurm (ravelry)
Lanka: vaaleanpunainen Tennessee, vajaa kerä
Puikot: 3mm ja 3,5 mm
Kylkeen toiveiden mukaan huopakukkanen.

Tiedän olleeni paketin kanssa hyvissä ajoin liikenteessä. En niinkään kevätmyssyn osalta, vaan sukkien, jotka tulivat synnttärilahjaksi. Serkkutyttö kun täyttää vuosia vasta syyssateiden aikaan... Sukumme naisilla tuntuu olevan tapana muistaa toisia hyvissä ajoin. Useampi kuukausi on aivan tavallista. Hupsua! Toisaalta ihan lystikästäkin, kun lahjan saadessa voi jännätä, onkohan kyseessä syntymäpäivä- vai nimipäivälahja.

Sirpukan somat varpaat ovat kasvaneet sitten lokakuun. Tässä hän pötköttelee uudehkolla päiväpeitteellä, jonka sain jo kuukausi sitten nimipäivälahjaksi. Hyvissä ajoin saatu sekin, onhan Tiinan-päivään vielä nelisen kuukautta.

Kevättalven aurinko ja valoisuus herättää meidät nykyään varhain. Jo aamuteetä litkiessäni pääsin seuraamaan pyramidin rakentamista. 

Aamutohinoiden jälkeen olen karkoittanut kurkkukipua (ja pienimmän ikenien turvotusta) kolmen pienen miehen kera kotosalla. Kevätaurinko houkutteli meitä myös pienelle retkelle järven rantaan. Pajunkissat olivat tänään kanssamme piilosilla, mutta se ei retkimieltä musertanut. Eväät maistuivat, aurinko paistoi ja suu oli messingillä!

ich atme ein, ich atme aus

Äidin baktus-huivi valmistui ja sain ojennettua pehmeän talvimuistamisen jo reilu viikko sitten. Tarkkasilmäisenä tyttärenä olen huomannut äidin käyttävän uutta raitahuiviaan tosi paljon. Sopii hänelle kuin nenä päähän. Puuvillaisena huivi on ihanan pehmeä. Onnistuin!

Seebranraitaa II
Ohje: Baktus-huivi
Lanka: Mandarin Petit, 100g mustaa ja 100g vitivalkoista
Puikot: 2,5 mm 

Meillä itäsuomalaisilla loma vetelee viimeisiään. Viikko on tuonut tullessaan täsmähoitoa neulojan/ pikkuvauvan kanniskelijan hartioille. Murtsikkasauvat ovat olleet vauhdissa lähes joka päivä.

Milloin milläkin kokoonpanolla ollaan kuunneltu suksien suhinaa ja linnunlaulua, istahdettu kannonnokalle ja kaivettu repusta evästä. Ilokseni lapset kyselevät hiihtämään joka päivä. Muistan, että minua sai lapsena maanitella ladulle. Nyt isompana ei maanitteluja enää tarvita. Toisinaan pääsen livahtamaan ladulle ihan yksinkin juomapullon tahi kameran kera. Voi pojat, mikä nautinto on ihastella maailmaa ja hengittää vapaasti. Välillä ihan yksin.

 

Tänään innostuimme kokeilemaan lumikenkäkävelyä. Menomatka sovitulle eväspaikalle meni mainiosti kahden pienimmän istuessa ja nukkuessa ahkioissa. Lumi pöllysi kun koulukkaat laittoivat menemään kengillä Höytiäisen rannalla. Eväsreppua avatessa alkoi tosin pienimpien konsertti. Toisella nälkä. Toisella vilu ja väsy. Kotimatka oli aavistuksen toisenlainen, mitä suunnittelimme, mutta selvisimme kotiin asti. Eikä edes tuo konsertti taltuttanut intoa kokeilla lumikenkäpuuhaa uudemman kerran. Mukavaa on!

loppusuora

Upea talvisää on taas hemmotellut meitä itäsuomalaisia. Aurinko paistaa taivaan täydeltä ja nenänpäätä nipistelee pikkupakkanen.

 

 Posket punaisina kirmasin iltapäivällä läheisellä lammashaalla pelaamassa nelosen kanssa umpihangessa lumipalloa. Mitä lie se laji nyt onkaan?!? Taisi olla jääkiekon ja jalkapallon sekoitusta, kun mukana oli niin Aleksandr Ovetskin kuin Sami Hyypiä. Tietäisittepä muuten ketä urheilumaailman kuuluisuuksia meillä päivittäin vieraileekaan! Nappisilmät suurina komivuotiaamme puhuu heistä kuin parhaista kavereistaan. Oi tuota tomeraa urheilijanalkua, joka imee kaikki urheilujutut isoveljiltään...ja sitä suloisesti tärähtävää ärrää...miten ihmeessä kaikilla jäkismokeilla onkaan ärrä omassa nimessään...Rämö, Tarkki, Kiprusoff, Bäckström...

 

Neuletyöt tuntuvat edistyvän hitaanlaisesti. Arki täyttyy vaipanvaihdosta, uusista makuelämyksistä, lumitöistä ja pitkistä kävelylenkeistä. Kotona ollessani huomaan taas katselevani kotiamme uusin silmin ja nurkat tuntuvat kaipaavan ehostusta.

Muut jutut vievät nyt enemmän ajatuksiani, eikä minulla siis ole valmista neuletta esiteltävänä. Kunhan vain hihkun, että äidin tilaama baktus-huivi on loppusuoralla. Siitä taitaa tulla isompi, mitä suunnittelin, mutta ison huivin toivomus heitettiinkin ilmaan. Puuvillahuivia neuloessani alan jo itsekin unelmoimaan samanlaisesta. Jospa omaani rohkenisin kokeilla kirkkaampaa väritystä?!

harmaata ja mustaa

Nelonen lähti reppuineen kerhoilemaan ja vauva uinahti ensimmäisille päiväunilleen, joten hyödynnän hiljaisen hetken valokuvien selaamiseen. Niitä kuvia on - ja paljon!

Arjen tiimellyksessä lataan kuvat pikaisesti koneelle, enkä edes aina ehdi poistamaan huonoja otoksia. Kunpa jaksaisi varata heti aikaa kuvien läpikäymiseen, rajaamiseen ja mahdolliseen muokkaamiseen. Kunpa. Toisinaan kyllä iskee hurja järjestelyvimma, ja kuvat muokkaantuvat ja järjestyvät kauniisti kansioihin. Mutta se vimma vaatii omaa aikaa.

Monesti mietin, mikä onkaan se varmin tapa säilöä kuvat. Nyt niitä on ripoteltu tänne tiedon valtaväylälle, tietokoneelle, ulkoiselle kovalevylle, paperimuotoon itselle ja sukulaisille sekä arjen iloksi seinille. Silti mietin, ovatko ne varmasti tallessa ja onko niitä tarpeeksi. Jonkinsortin kuvahöperö selvästikin olen.

Valokuvat ovat minulle selvästikin yksi keino jäsentää maailmaa ja arkeani. Toivottavasti kuvani ovat pojillenikin ilo aikuisena. Olen muuten tehnyt itselleni pakosuunnitelman mahdollisen tulipalon varalle: ensin lapset, sitten tietokone valokuvineen ja ulos. Todellisuus taitaisi olla toinen. 

Vaikka kuvia tuntuu pursuavan sieltä täältä, ei uusimmista valmistuneista neuleista ole kuitenkaan kuin nopeita pikaotoksia. Ystävänpäivänä ojensin muistamisena harmaat villasukat rakkaalle ystävälleni Ullalle. Mallihan on minulla jo melkein luissa ja ytimissä, ja tälläkin sivustolla useampaan otteeseen esitelty. Edelleen uskon, ettei viimeisimmiksi palmikkosukiksi jää...

Ohje: Paraphernalia
Lanka: harmaa Regia 4ply, 2 kerää
Puikot: 2,25mm

Uusi pehmeä, musta matomyssy lämmittää omaa päätä.

Ohje: Wurm (ravelry)
Lanka: musta Gedifra Merino De Luxe, 2 kerää
Puikot: 3,5mm

Novitan harmaa alpakkalanka muuntui vuodenvaihteen jälkeen itselleni ainaoikein-huiviksi. Siihen on myös ihana kietoutua sohvannurkassa iltaisin.

Aina oikein vain III
Lanka: Novita Luxus Alpaca, 5 kerää
Puikot: 4,5mm

Ja samalla reseptillä taas kerran huivi omalle rakkaalle äidilleni. Grattis mamma!

Aina oikein vain IV
Lanka: Evilla-vironvilla (noki), 1 vyyhti
Puikot: 3,5mm

Harmaata ja mustaa...ai, mikä on lempivärini?