lauantai 30. elokuuta 2008

väriä syksyyn

Voi kun on riemullista päästä päivittämään blogia. Vihdoinkin olen saanut aikaan jotain esiteltävää. Nyt kyllä on hehkutettava, sillä se on jotain ihan itselleni, jotain pirteää ja jotain niin käytännöllistä. Ja joo, jotain kovin konservatiivista. Slipari. Tykkään tosi paljon.



Slipoveri
Ohje. Novita, syksy 2006
Lanka: Novita Nalle, tasan 200 g
Puikot: 3,5 mm

Ulkoilutin tänään uunituoretta slipoveriani ja täräytin se päälläni täkäläisten käsityötapaamiseenkin. Ensiulkoilutus on tietenkin neuleelle tärkeää, mutta myös reimukas ja neuleita arvostava seura. Kiitos taas mukavasta hetkestä, tytöt!

Olin neulonut slipoveria parin viikon ajan hitaasti, mutta varmasti. Ihastellen ja ihmetellen. Ihmetystä alkumetreillä aiheutti slipoverin väri. Itse en millään osannut päättää väriä ja annoinkin miehelleni päätösvallan lankahyllyillä maitokaupassa. Oranssit Nalle-kerät mukanamme poistuimme tuolloin kaupasta. Minä hassu kuitenkin emmin väriä. Ai oranssiako minulle?!? Vielä neulevaiheessa vastustin väriä, mutta nyt en väriä enää vaihtaisi. Ensimmäinen päiväni sliparissa tuntui pirteältä ja energiseltä. Kylläpä väreissä on voimaa!


Sliparista innostuneena sormet syyhyäisi kovastikin jo toiseen samankaltaiseen neuleeseen. Yritän kuitenkin saada valmiiksi keskeneräiset pikkutyöt; syyspipon ja villavaippahousut. Molemmat lahjaneuleita. Nelivuotiaamme esitti pari päivää sitten toiveen omasta slipoverista, johon pitäisi saada "kaikki maailman värit". Siinähän olisi hyvä neuletyö jämäkerien tuhoamiseen! Sliparivaihde siis päälle...


Syksyä alkaa olla jo kovastikin ilmassa. Ihana niin. Syksy on nimittäin minun vuodenaikani. Elokuuhun ja syksyyn on jo lapsuudestani lähtien kuulunut lähtö. Lähtö kouluun. Tänä syksynä tuossa rytmissä olemme taas koko perhe. Kovin eri tavalla olemme kokeneet muutoksen. Pikkuisin ihmetteli ja itki hoitoon jäämistä ensimmäiset päivät, nelivuotias puolestaan marssi rinta rottingilla isoimpien osastolle päiväkotiin ensimmäisestä päivästä lähtien ja koululaiset ja mies suuntasivat kouluun vailla suurempia huokailuja tai väristyksiä. Minä en vain pysynyt menossa mukana. Sisuksissani jylläsi ja muutos jotenkin vain ihmetytti. Nyt tunteet ovat onnekseni tasoittuneet ja uudenlainen rytmi alkaa minullekin valjeta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti