Minulla on yllättävän monta rautaa
tulessa tällä hetkellä. Neulerintamalla siis. Olen aloittanut ainakin
kolme työtä, ja neulon niitä fiiliksen mukaan. Minä, joka aina olen
vannonut olevani yhden neuletyön ihminen, neulon nyt iltasatujen aikaan
sitä ja takkatulen ääressä tätä. Työlaukkuunikin sujautan vielä jotain
ihan muuta. Aiemmin koin moisen turhauttavaksi, kun valmista ei tuntunut
millään syntyvän. Nyt tavoitteet ovat toisenlaiset. Toiveissa on saada
vihertävä lämmike harteilleni ennen paukkupakkasia ja kulkea uudessa,
sinapinkeltaisessa sliparissani ennen ensi kesää. Nähtäväksi jää...
Palmikot
ovat vieneet minut mukanaan. Kesän pyörittelin palmikkoa
Paraphernalia-sukkiin, syksyllä omaan oranssiin slipariini ja nyt
palmikkoja on ilmaantunut kolmosen uuteen neulehuppariinkin.
Palmikkohuppari
Ohje: Novita Muksu extra 2008
Lanka: beesi 7 veljestä, 400 g
Puikot: 3,5 mm
Ohje: Novita Muksu extra 2008
Lanka: beesi 7 veljestä, 400 g
Puikot: 3,5 mm
Voi pojat, miten uusi huppari on tuntunut mieluisalta! Hupparin omistaja on tuntunut myös tyytyväiseltä ja iloiselta uusi neule päällään. Sehän se taitaa olla paras kiitos isosta työstä.
Olen
profiloitunut lähipiirissä tumpeloksi ompelukoneiden kanssa, joten koin
suunnatonta onnistumisen elämystä ommellessani huppariin vetoketjun.
Vetoketju kiinnittyi ensi yrittämällä, ilman takapakkeja. En tosin
tiedä, kuinka oikeaoppisesti ommella surautin. Vetoketju toimii ja pysyy
paikoillaan. Se kai se pääasia on!
Hupparin
värivalintaa ehdin jo taas neuloessa ja vielä valmistuttuakin
harmittelemaan. Olin valinnut lähes mitäänsanomattoman, vaisun värin
pojalle, joka rakastaa ja oli toivonutkin kirkkaita värejä.
Lankahyllyllä tempaisin ostoskoriini kaikesta huolimatta valjua,
kaurapuuron väristä lankaa. Höh! Perustelin valintaa kuitenkin pojan
ruskeilla nappisilmillä. Beesi tykkää ruskeista silmistä, eikös?!? Nyt
jälkeen päin olen kuitenkin ollut tyytyväinen väriin. Ja ainahan sitä
voi värikästä lankaa puikoille laittaa. Se kaikenmaailman värinen
sliparikin on pojalle vielä neulomatta...
Meillä
oli eilen pullapäivä. Töiden aloituksen jälkeen ei keittiö ollut vielä
tuoksunut pullalta, joten asia oli korjattava. Kirkkaan päivän kunniaksi
päätimme kuvata hupparin takapihalla. Poika ehdotti kuvauspalkakseen
yhtä pullaa. Ja sehän toive onnistui. Jälkeenpäin laskettiin, että
kuvaussessio olikin kolmen pullan mittainen. Hyvä, että maistuu!
Voi
pojat, miten uusi huppari on tuntunut mieluisalta! Hupparin omistaja on
tuntunut myös tyytyväiseltä ja iloiselta uusi neule päällään. Sehän se
taitaa olla paras kiitos isosta työstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti