Harmaat
kirjoneulelapaseni valmistuivat kipakoiden pakkasten aikaan. Juu-u,
niistä tuli minun ikiomat ja kerrassaan loistavat! Istuvat käteen oikein
mallikkaasti ja ovat kauniin väriset. Olo on myönnettäköön pollea,
sillä päihitin kirjoneulekammoni. Näitähän voisi neuloa kirkkaammissakin
väreissä.
Tsahkal
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5 mm
Leppeä talvisää hemmotteli meitä viikonloppuna. Kroppa ja mieli huusi jo kovasti raitista ilmaa ja liikettä. Viikonloppu meni ulkoillen ja tietysti huushollaten. Viikolla kun molemmat jutut jäävät minimiin. Uraputkessa kun ollaan. Eipä muuten arvattu, mikä ilo takapihan rinteestä meille onkaan muuttaessamme nykyiseen kotiimme.

Harju on osoittautunut varsinaiseksi
minilaskettelurinteeksi. Koululaiset painavat mäkeä suksin ja laudoin.
Pienimmät pulkalla ja stiigalla. Takapihalla on tekemisen meininki.
Hyppyreitä ja reilejä on pakerrettu kovalla innolla ja meno on
myönnettäköön mahtavaa!
Aurinkoa alkavaan viikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti