Me idän ihmiset
pääsimme odotetulle hiihtolomalle, ja säänhaltijat ovat hemmotelleet
meitä auringolla ja mukavalla pakkassäällä. Itse tosin otin lomaan
vauhtia räntäisestä pääkaupungista isojen poikasten kera ja vasta tänään
pääsen sivakoimaan ladulle. Helsingin räntä ja harmaus ei meitä
haitannut, sillä ohjelmassa oli paljon mukavaa touhua: tiedettä,
sukuloimista ja kädentaitomessut! Buukatessamme matkaa en tosiaankaan
tiennyt moisista messuista. Täysi yllätys minulle siis! Eilen illalla
kannoin sitten selkä vääränä ihania, minulle täysin uusia lankoja
kotiin, ja sormet syyhyten mietin, mikä uusista langoista pääsee
ensimmäiseksi puikoille.
Neuleharrastus on kokenut viime päivinä käsityömessujen lisäksi muitakin iloja, mutta myös harmillisia takaiskuja. Sille ihanaiselle, alpakkaiselle neuletakille kävi ihan hassusti. En oikein löydä sanoja kuvaamaan tapahtunutta. Palaan asiaan tuonnempana, kun olen saanut vielä vähän etäisyyttä tapahtuneeseen. Suureksi harmikseni voin vain todeta, ettei neuleesta tullut uutta lempineulettani, vaikka sitä kovasti toivoinkin.

Neuleiloja olen kokenut sitäkin enemmän, sillä sain tartutettua neulomisvimman veljeni vaimoon, jonka puikoilta on valmistunut viikon sisään monen monta ihanaa asustetta. Veljeni perheen lomaillessa luonamme viikko sitten oli tunnelma huushollissamme mukavan leppoisa: lankakeriä lattioilla ja pöydillä, puikkojen kilkettä ja suuria neulevisioita. Vietin siis kälyni ja kolmen tomeran koululaisserkuksen kanssa rentouttavia neulehetkiä varttuneemman miesväen pyörittäessä ruokataloutta.
Touhukkaiden
päivien lomassa olen saanut valmiiksi yhdet Fabel-sukat sekä esikoisen
harmaan Kuhilas-pipon. Piposta tuli pojalle tosi mieluinen, eikä pojan
silmää häiritse löysät oikeat silmukat, äidin silmää kyllä. Jälkikäteen
olen harmitellut, etten ollut täysin sisäistänyt vinkkiä kiertäen
neulotuista oikeista silmukoista.
Kakkonen tilasi itselleen myös äidin neuloman pipon, "tiukkapipon", joka ei saa pyöriä päässä. Poika on tosi luottavainen, ettei piposta tule liian tiukka, vaikka silmukoita on vain 130, puikot 2,5 mm ja lankana Gjestalin Baby Ull. Nyt oikeat silmukat on neulottu kiertäen, ihan joka ikinen. Tulee tosi napakkaa ja siistiä neulosta, hyvä niin.

Mutta nyt neulejutut sikseen ja ladulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti