Duffeliprojekti alkaa olla
loppumetreillään ja nyt on aika henkäistä ja huokaista, huh! Tämä työ
oli tosiaankin varsinainen projekti; seuraavaksi on työstettävä jotain
paljon pienempää. Konehuovutus tuntuu aina yhtä jännältä, vaikka lanka
ja pesukone ovatkin tulleet tutuiksi. Eihän sitä koskaan voi tietää,
miten tällä kertaa käy...
Duffeli
sai etumukseensa puiset napit. Nappilenkkien kanssa on ollut
huovutuksen jälkeen työstämistä, mikä on ollut oikeastaan ainut miinus
työssä. Luulin ketjusilmukkalenkkien huopuvan enemmän, mutta ne jäivät
hieman liian pitkiksi. Onneksi sain neuvoa hyvästä käsityöliikkeestämme.
Taakse
ilmestyi eilen illalla vihreä autoaplikointi. Termistö on minulla ihan
hakusessa. Aplikointi?!? Tuo oli ihan uutta minulle, sillä
olen ompelussa (ja varmasti pitkälti vielä neulejutuissakin) noviisi.
Illan hämärtyessä oli pakko hipsiä nettiin ja etsiä, mikä ihme on
pykäpisto, jolla kuva ja tukikangas kiinnitetään. Aamulla rinta
rottingilla esittelin tuotostani esikoiselle ja kerroin pätevänä
pykäpistoista sun muista: "Ai pykäpistoillako, vähänkö on siisti!". Niin
on tokaluokkalaisella pojalla pykäpistot tuttuja, mutta äiti joutui
moisia tavaamaan tietokoneelta. Kyllä huvitti!
Duffelin
kaveriksi ompelin vielä vihertävän myssyn. Ne pari kolme suoraa ommelta
klaarasin näillä ompelutaidoillani, eikä Husqvarnammekaan nikotellut,
mikä on poikkeuksellista. Ylänurkkiin huovutin ruskeat pallot
hahtuvasta. Kolmosemme tilasi heti myssyynkin autokuvioinnin eli
pykäpistoilen taas...
Nyt
toivon, ettei ihan heti kelit helteiseksi muutu, jotta voimme
ulkoiluttaa uusia tuotoksia keväälläkin. Kooltaan ovat ihan sopivat
31/2-vuotiaalle, ehkä vain himpun verran reilut. Väritys toki syksyinen,
mutta nappisilmällemme oikein passeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti