tiistai 25. marraskuuta 2014

pellillinen piirakoita

Huhuu! Onkohan täällä enää ketään kuulolla?!?

Blogipaussi venyi pidemmäksi kuin ajattelinkaan. Kokonaiset yhdeksän kuukautta ja rippeet! Ehdin jo melkein unohtaa tämän saitin, sillä sitten viime kirjoitukseni koin hämmästyttävän neuletauon. Siitä taisi kyllä olla aavistus viime kirjoituksessani. Neulominen ei huvittanut, ei sitten millään. Muut harrastukset rynnivät neulomisen edelle ja puikot saivat huilia vasussa pitkät pätkät. Hämmästytin muutamaa ystävääni kertomalla, etten ollut neulonut silmukan silmukkaa viikkokausiin. Aika hurjaa!

Kesän jälkeen tunsin orastavaa neulebuustia ja tartuin rohkeasti puikkoihin. Pohjoiskarjalaisena tyttönä piirakkasukat tuntuivat luontevalta neulottavalta. Ja kun rypytyksen makuun päästiin, taiteilin kokonaisen pellillisen piirakoita.

Aiemmin minulla oli melkoinen palmikko- ja raitasukkaputki. Hämmästyksekseni olin iskenyt silmäni tuollaisiin koristellisempiin sukkiin. Ohje löytyi sopivasti Novitan sukkalehdestä. Nyt on useammassa värissä piirakoita, joita kääräistä sukkasia suvun naisten joulupaketteihin.

Aika lailla liukuhihnahommaahan näiden neulominen oli, mutta sain kyllä vaihtelua värien ja langan paksuuden myötä. Parit sukat tein ohjeen mukaan seiskaveikasta, mutta suurin osa sukkasista on Nallesta. Nalleen sovelsin netin syövereistä löytynyttä silmukkamäärää ja ohjetta.

Yhdet sukat ovat jo saapuneet uuteen kotoonsa ja ilahduttaneet tätiä. Terveiset vielä tätäkin kautta sinne Kotkaan, että kyllä niitä sukkia tosiaankin raaskii käyttää!
Olen iloinnut kovasti neuleinnon löytymisestä. Kesällä olin lähes varma, että saan haudata harrastukseni ja pistää puikot huutonettiin myyntiin. Kuin varkain into palasi. Kiitos Emmi <3

14 kommenttia:

  1. No onpas siinä sieviä piirakoita <3 Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  2. Kauniita! Ihanat värit. Mun tarvii kanssa neuloo näitä nyt kun näin sun pellillisen! Ja ihana jos on taas alkanut neulominen kiinnostaa!

    VastaaPoista
  3. Aivn ihanat sukat! Ilahduin kovasti kun näin sinun blogipäivitys ☺.

    VastaaPoista
  4. Huhuu, täällä ollaan! Melkoiselle tauolle on minullakin blogi livahtanut. Lieköhän tuolla enää mitään virkaa. Ihana värikimara sukkia!

    VastaaPoista
  5. Come back ja komeasti! Mahtavan näköinen pellillinen piirakkaa. Ihmettelen aina, miten joku voi yhtä soittoa tehdä noin paljon sukkaa samalla ohjeella... Ei onnistuis multa, joten siitäkin syystä hatunnosto ja onnittelut loistavasta paluusta!

    VastaaPoista
  6. Kiva, että oot takaisin! Vähän kyllä järkytit kesällä kentän laidalla! :D

    VastaaPoista
  7. Olipa iloisen värikäs kattaus! Ihailen!

    VastaaPoista
  8. Niin hieno värisuora, herkkuja! Ja kiitos itsellesi, vuorovedoinhan tässä edetään, toinen toistamme inspiroiden <3

    VastaaPoista
  9. Onpa todella herkulliset värit sukkasuorassa :) Ja kuten jo edellä sanottiin, hatunnosto moisesta määrästä! Mä en tällä hetkellä saa edes yhtä sukkaparia valmiiksi...

    VastaaPoista
  10. Ihana värisuora piirakkaa! Mukavaa kun neulemojo palasi. Kyllä minullakin on bloggaustahti hidastunut kovasti eikä töitäkään valmistu entiseen tahtiin.

    VastaaPoista
  11. Mitähän Tiinalle kuuluu..? :) T:vanha vakkarilukija

    VastaaPoista
  12. Tiinalle kuuluu hyvää, kiitos kysymästä :-) Puikot pitkälti lepäilleet, muutama nuttu ja sukkapari valmistunut viime kuukausina. Näistä ehkä joskus lisää...

    VastaaPoista
  13. Mielenkiinnolla odotan niistä juttua tänne blogiin:) Oma käsityöinto on ihan hukassa, josko se taas näitä sinun kauniita kuviasi katselemalla jostain heräilisi.

    VastaaPoista