perjantai 21. helmikuuta 2014

piirakkasukat

 Piirakkasukka sai kuin saikin itselleen kaverin ja oikeastaan jo hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää. Päätin ilahduttaa kummitätiäni sukkaparilla, sillä en ole aikoihin hänelle mitään neulonut.

  Piirakkasukat
Ohje: Novitan sukkalehti
Lanka: kerä luonnonsävyistä Novitan Nallea
Puikot: 3mm

  Kumma, miten toisinaan puikot lopettavat kilkkaamisen ihan tyystin. En ole tainnut neuloa viikkoon silmukan silmukkaa. Neulelangat ja puikot ovat toki muistuttaneet olohuoneen vasussa olemassaolostaan ja Sotshin kisatkin ovat tuoneet potentiaalisia mahdollisuuksia neulomishetkiin, mutta kummasti neulominen on unohtunut. 
 
Nyt viime päivinä tajunnan on sumentanut talven ensimmäinen flunssa, joten neulomisen sijaan tuntuu mukavammalta kääriytyä vilttiin tenavien kera ja pitää omaa kisastudiota. Heja Finland!

5 kommenttia:

  1. Kauniit sukat taasen :) paranemista sinne!

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat! Harmaat ne vain ovat aina parhaat. Iski himo tehdä itsekin tällaiset. :-)

    VastaaPoista
  3. Heissan, en löytänyt sähköpostiasi mistään, mutta tuleehan se viesti näinkin perille. ELi voitit arvonnassani pussukkasetin, laitatko minulle sähköpostia niin saadaan voitto kotiin ;)

    VastaaPoista
  4. Piirakkasukat ovat kauniita. Varsinkin yksivärisessä langassa kuvio pääsee kauniisti oikeuksiinsa. Kummitätisi varmasti ilahtuu. :)

    VastaaPoista