keskiviikko 17. helmikuuta 2010

joko vihertää?

Akuutti nutuntarve on ohi!
Pikkuisimpamme sai itseneulotun raglantakin pehmoisesta merinovillasta.


Ohje: Garter yoke baby cardi (ravelry)
Lanka: Drops merinovilla, 3 kerää
Puikot 3,5mm
Koko: siro sirpukka, noin 4kk

Ohjeen olin bongannut jo ajat sitten ravelrysta ja nyt pääsin toteuttamaan suunnitelmaani, kun ohje ja soman vihertävä lanka kohtasivat toisensa. Jännäsin saavani pehmeän langan nöyhtäiseksi jo neuloessani, mutta kummasti lanka kesti parin kolmen päivän neulomisen. 

Takkikin on kestänyt huisin kovaa kulutusta.Se on ollut päällä lähes yöt ja päivät, kun niin hyvä tuli neulottua. Juuri sopivan kokoinen ja suloisen pehmeä. Taasen kerran sain todeta, että tiukkis olen. Ohjeen kokomerkintä oli nimittäin 6-12kk, muttei tullut ylisuurta kolttua. Ja kun hännänhuippumme on vielä sellainen siro sirpukka, kuten neuvolalääkäri päivä pari sitten tokaisi. Sopivaa lähdettiin neulomaan, sopiva saatiin aikaiseksi. Hyvä niin!

Sirpukka tykkää nutusta, mutta myös Kunto-pojasta. Aina meille yksi poika mahtuu ja joukkomme on täydentynytkin Kunto Uimarilla, Unisef-nukella, jonka Sirpukka sai vauvamuistamisena ystäväperheeltämme. Punatukkaisen Kunton repussa oli mukana pikkuruiset uimalasit, pyyhe ja kahdet uikkarit. Eihän sellaisesta lahjasta voi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti