torstai 12. heinäkuuta 2012

valkoinen


 Tänä vuonna on erityisen moni lähipiirissämme saanut perheenlisää. On siis saatu kirjoittaa monen monta onnitteluviestiä, mutta myös puikkoni ovat suihkineet monta pientä pehmeätä lahjaa.
 


Alkuviikosta neuloin valkosen merinovillaisen vauvannutun mielessäni ystäväni pian syntyvä pieni. Nuttu eteni aivan silmissä. Pehmeä villa yhdistettynä herkkään, tyttömäiseen ohjeeseen toimi.
 
Malli: Maile
Lanka: Dropsin Baby merino, 80g
Puikot: 3mm
Koko: vastasyntynyt

Neuleesta tuli kuitenkin niin pikkiriikkinen, etten saata uskoa sen mahtuvan lahjottavani päälle enää syysviileillä. Jospa nuttu löytää omistajansa tuonnempana. Iloitsen kuitenkin nutusta olohuoneen pöydänkulmalla muutaman päivän. Se on kuin koru.


Mallasin ensin nuttuun lomareissulta ostamiani päivänkakkaranappeja. Ne näyttivät kovin suloisilta ja tyttömäisiltä. Päädyin kaikesta huolimatta käytännöllisempiin valkoisiin nappeihin. En tiedä, vaihdanko takaisin kakkaroihin vai säästänkö ne kuitenkin johonkin tulevaan.


Nuttu muistuttaa minua monta kertaa päivässä, että uusi olisi saatava puikoille. Vaikkei kiire olekaan, sillä ajatus oli neuloa jotain puolivuotiaan kokoiselle pampulalle. Langat nappasin eilen lankakaupasta. Kauniin keltaista villaa. Kutkuttavaa myös katsella noita lankakeriäkin. Miltähän ne näyttävät valmiina?

7 kommenttia:

  1. Vau, ihana tuo neule!! :) Paljon kivemmat noi simppelit nappiset :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa löytää sinut täältä uudesta osoitteesta! Ehdinkin jo kolkutella vanhan blogisi osoitetta ilman että onnistuin päästä sisälle..
    Aivan suloisen kauniin villatakin olet taas neulonut, Tiina! Valkoinen on aina kaunis "väri", puhdas ja herkkä. Ymmärrän, että iloitset korunkauniista neuleestasi vaikka vain pöydällä sellaisenaan, niin minäkin tekisin. Varmasti uusi omistaja on uskomattoman suloinen se päällään, kun ehdit luovuttamaan sen. :) Käytit siis vain 80 g, vajaa pari kerää, Baby Merinoa? Uskomatonta, että sellaisesta pikkiriikkisestä määrästä tulee näin kaunis vaate pienelle ihmiselle! Minäkin jo mietin kenelle saisin syyn kutoa, kun juuri nyt ei ole ketään tyttövauvaa ihan lähipiirissä. Jospa tekisin vain koruksi odottelemaan tulevaisuuden käyttäjää?
    Anu Katariina

    VastaaPoista
  3. Tuli tuo edellinen kommenttini anonyyminä, mutta minultahan se siis oli....:)

    VastaaPoista
  4. Herkkä ja kaunis kesävauvalle !

    VastaaPoista
  5. Oi oi kun on kaunis nuttu!

    Me napattiin tyttären kanssa luultavasti noita samoja nappeja lankakaupasta mukaan viime viikolla ja tänään lähti noita keltaisia lanetteja mukaan toisesta kaupasta :D Ja nyt kun eksyn tänne niin täällä on oltu samalla tuulella ostoksilla :D

    VastaaPoista
  6. Kaunis nuttu! Tuolla ohjeella minäkin olen yhden neulonut.

    Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa valkeaa! Tämä idea täytyy laittaa korvantaa.
    Tulipa mieleen noista keltaisista langoista, että voisiko niistä tehdä jotain, johon nuo kakkaranapit voisi laittaa? Sopisivat mainiosti myös keltaiseen.

    VastaaPoista