lauantai 19. marraskuuta 2011

junnulle

Hip hei! Maa ei ole nielaissut minua eli täällä sitä ollaan muutaman kuukauden paussin jälkeen. Sitten viime kerran puikot ovat suihkineet kaikenlaista kivaa, mutta koko kevään, kesän ja syksyn olen odotellut intoa napsutella tänne muistiin neulejuttujani. Jospa nyt tästä pikkuruisesta nutusta muutama rivi...
Suku kasvoi iloksemme kolmisen viikkoa sitten potralla pojalla ja saman tien tartuin puikkoihin ja suihkin pienelle ihmeelle petroolin nutun. Päädyin vaihteeksi uuteen nuttuohjeeseen, jonka nappasin Ravelrysta. Perusperusneuletakki raglanhihoilla, alhaalta ylös. Nutun neulominen tuntui joutuisammalta kuin nappien metsästäminen ja ompeleminen. Nappilootasta ei millään herunut kuutta samanväristä nappia, joten oli suunnattava nappikauppaan.
Lanka: Sandnes Garn Lanett
Puikoit: 3 mm

Loppuviikosta pieni muistaminen suuntasi postipojan matkassa Helsinkiin ja lämmittämään pientä Junnua. Jospa tuoreet vanhemmat eivät näillä saiteilla lähipäivinä surffaa ja paketin sisältö pysyy yllätyksenä.


Keväällä Mandarin Petit-langasta tikuttelemani seebranraitahuivi valmistui ja sain tartutettua Baktus-huuman kolleegaani. Hänen innoittamanaan tempaisin vielä toisen samanlaisen aavistuksen paksummasta langasta ihan todetakseni, että tykkään enemmän napakammasta ja tiiviimmästä huivista. Paksumpi raitahuivi on ollut ahkerassa käytössä, muttei kuitenkaan aivan yhtä ahkerassa kuin tämä Baktus, joka kuuluu äitini vakiovarustukseen. Se on nimittäin yksi urani käytetyimmistä neuleista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti