tiistai 1. tammikuuta 2008

uusi vuosi

Hyvää alkanutta vuotta!

Uusi vuosi valkeni kirkkaana, kirpeänä ja aurinkoisena, mikä ilahdutti kovasti meitä. Sadetta ja liukkaita kelejä olikin jo tarpeeksi.



Viime vuoden viimeisinä päivinä nautiskelin uusista langoista ja sukkakirjoista. Joulutouhujen ohessa ehdin hypistellä maailmalta rantautuneita lankoja ja selailla sukkaohjeita. Pehmoinen, harmaa-sininen Araucania Ranco Solids-lanka oli toiveissa muuntaa sukiksi. Ainakin kolme sukanalkua purin, sillä silmukkamäärät ja puikkokoot olivat tyystin hakusessa. Valmista kuitenkin tuli.



Child´s First Sock
Ohje: Knitting Vintage Socks
Lanka: harmaa-sininen Araucania Ranco- Solids, 76 g
Puikot: 2,5

Vyyhdissä langan värivaihtelu ei tuntunnut näkyvän. Pimeätä kun oli lähes aamusta iltaan. Yllätystä olikin sitten luvassa, kun Child´s first sock-sukat etenivät puikoilla. Hentoa värinvaihtelusykeröä muodostui, mutta sitkeästi jatkoin neulomista, vaikka monta kertaa olin jo taas purkamassa ja vaihtamassa ohjetta.




Monenlaista oppia tarttui takkiin. Ensinnäkin minulle mieluusti tasaväristä lankaa pitsisukan kaveriksi, jotta mallikuvio tulee kauniimmin esiin. Toiseksi langankierto tosiaankin tekee reiän mallineuleeseen. Ajatuksissani oli nimittäin neuloa pehmeät villasukat suoraan jaloissa pidettäväksi (ilman puuvillasukkia), mutta mallikuvio onkin vilukissalle kovin reikäinen. Ehkä kevään korvalla jätän alussukat pois...

Yllätyksekseni omistan nyt pitsisukat, vaikken mikään pitsisukkaihminen taida olla. Olen kuitenkin taas yhtä kokemusta rikkaampana ja iloinen uusista sukistani. Ne istuvat tosi kivasti jalkaan ja ovat suloisen pehmeät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti