uudessa pesässä

Muutama viikko taaksepäin löysimme pesueellemme uuden pesän ja muutto on nyt onnellisesti ohi. Oli se melkoinen koitos, mutta kylläpä kannatti. Nyt on tilaa, omaa rauhaa ja metsä alkaa ihan takapihalta. Olemme elelleet meille uudessa, tilavammassa kodissa tasan pari viikkoa ja tuo aika on ollut arvatenkin touhua täynnä. Itse muutto meni oikein mallikkaasti, ja kalusteet löysivät helposti omille paikoilleen. Kaiku on tosin vielä vieraanamme, sillä verhot ovat ompelijalla pidennettävinä ja mattojakin tarvitsemme lisää. Silti tuntuu oikein kotoisalta ja mieluisalta. Siis todella mieluisalta!

Ensimmäiset päivät menivät totaalisessa sumussa, muuttoväsymys vaivasi ja aika tuntui kuluvan nuorimmaista yläkerran portaiden edessä estellen ja muuttolaatikoiden yli loikkien. Luulimme kolmen, neljän laatikon blokkaavan kierreportaat, mutta näppärästi tuo pikkuinen kipusi niiden yli. Yksin emme häntä vielä yläkertaan uskalla laskea. Iloksemme ystävämme toivat tupaantuliaisiksi vanhan portin, joka nikkaroitiin omiin portaisiin sopivaksi. Nyt vahtiminen on kovasti helpottunut.

Monensorttista käsityötä on siis piisannut. Seinät ovat saaneet pintaansa maalia ja tapettia talkoovoimin. Pikkuveli ystävineen on ahkeroinut pensselin varressa ja vanhempi miesväki on hoidellut vasarahommia. Tapetoinnista on selvästi tullut äitini ja minun oma juttu. Yhteistyö pelaa saumattomasti ja puuha on erityisen mieluista. Ukki puolestaan on jaksanut ulkoiluttaa ja leikittää pienimmäisiä, mikä on ollut äärettömän iso apu. Remonttirauha se olla pitää!

Kaunis kiitos läheisille kaikesta avusta!  

Ennen kuin maalaus ja tapetointi taas jatkuu, on ollut mukava palautella mieleen sitä tavallista arkea. Aamukävelyllä pikkuisimman kanssa ihastelimme eilen ihanaa valkoista luontoa. Lunta ei täällä meillä vielä ole, mutta maa ja puut olivat kauniin kuuraiset.

Muuton tiimellyksessä olen saanut aikaiseksi muutamia neuletöitä. Viileiden ilmojen myötä on ollut tarvetta tumpuille ja sukille, joita on siis viime viikkoina valmistunut. Itselleni neuloin seiskaveikasta ruskeat rinsessasukat, ekaluokkalaisemme sai taasen ohuet villasukat. Taikasormet-messuilta ostin viikko sitten itseraidoittuvaa Regian sukkalankaa, joka oli minulle uusi tuttavuus. Langan vyöte ehti jo kadota, mutta muistelen langan olleen tuota Regiaa.

 

Käsityötapaamisen lankavaihdosta muutama viikko taaksepäin kotiini kulki Pelson vankilan villalankaa, josta neuloin itselleni ja kolmoselle lämpöiset peruslapaset. Kiitos kaimalleni! 

Nyt puikoilla on Tove-lankaa, joka muuntuu lähipäivinä tossuiksi. Monta muutakin pikkujuttua on suunnitteilla ja pari toivetta on tullut omilta poikasilta. Eilen illalla lähes nelivuotiaamme toivoi keltaisia villasukkia. Onneksi tuo nappisilmä on lähes kaikkiruokainen värien suhteen, sillä keltaista sukkalankaa ei lankakoreistani löydy metrin metriä. Suurempiin neuletöihin ei nyt oikein tarmoa riitä.