tiistai 16. heinäkuuta 2013

mikä on liivi?*

Sukuun tulla tupsahti toukuussa uusi miehenalku. Kun lahjalootasta ei löytynytkään mitään sopivaa villaista vauvalahjaksi, oli hyvä syy tarttua puikkoihin ja kutaista jotain pientä ja suloista. 

   Päädyin kokeilemaan minulle uutta lankaa, Rowanin pure woolia. Saman firman lima osoittautui edellisten projektien myötä ihanaksi neulottavaksi, joten suuntasin saman tien tutuksi tulleelle lankahyllylle. Tämäkin lanka neuloitui taivaallisen ihanasti ja tuntui näpeissä pehmoiselta. Väri osoittautui myös oivaksi valinnaksi.

Olin jo aikoja sitten suunnitellut neulovani Garnstudion ohjeilla monen monta neuletta. Kaikki suunnitelmat ovat vaan jääneet suunnitelmiksi. Nyt valitsin kokeiluun herrasteluliivin, josta tuli oikein soma. Ohje on pelkistetty, mutta liivin yläosan kohoneule, pienen pienet taskut ja puunapit toivat mielestäni kivasti vaihtelua ainaoikein-tyylilleni.

Lanka: Rowanin pure wool 4 ply, 71g
Puikot: 2,5mm ja 3mm
Koko: 68/74cm



*3vee: Mikä on liivi? 
6vee: No, se on LIIVI, niinku pelastusliivi.Tai peliliivi!


Niinpä, mitä kaikkea se liivi onkaan! Enpä muistanutkaan, että liivi on myös uralilainen kieli. Ja kuulemma isolla ällällä kylä Viron Kullamaassa.

15 kommenttia:

  1. Kylläpäs onkin suloinen liivi!

    VastaaPoista
  2. Onpa kyllä ihana liivi ja niin on korttikin. Mistäs tuollaisia kortteja saa?

    Kielo

    VastaaPoista
  3. Suloinen pikkulahja! Ja korttikin on valloittava :)

    VastaaPoista
  4. Voi että on hienon ja siistin näköinen neulomus!

    VastaaPoista
  5. Voikun kaunis liivi ja kortti on kyllä kanssa ihana. Kiinnostaa että mistä noita kortteja löytyy.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sopii nyt herrastella! Kortti on minustakin ihana, meille kusti polki samanaisen myös :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kiitos!

    Ilahduin, kun pikkumiehen vanhemmat ilahtuivat lahjasta ja neulomuksestani. Tuplailo siis :-)

    Ostin tuon soman vauvakortin jo keväällä jemmaan Turun Akateemisesta kirjakaupasta. Huomasin noita samoja kortteja paikallisessa Taito Shopissakin.

    VastaaPoista
  8. Tosi söpö liivi! Voisi ehkä isommallekin vielä passata, ei muuta kuin ohje muistiin... ;)

    VastaaPoista
  9. Hieno on. Olen itse tehnyt samalla ohjeella pojalleni kaksi liiviä, ja nämä ovat olleet myös suosiossa - ilmeisen mukavia päällä. (Tosin voi olla että tein liiveissä hieman lisää väljyyttä kainaloon. Joissakin Dropsin ohjeissa lapsille on niin ahtaat kainalot, että kukaan aikuinen ei sellaisia suostuisi pitämään.) Jossain vaiheessa tosin poika huomasi taskut ja innostui pitämään käsiään taskuissa niin, että käsivarret olivat suorana. Taskut ja koko neule siis saivat kunnon venytystreeniä...

    VastaaPoista
  10. Ihana! Vilkaisepas Elena Nodelin Summer Storm, teen sitä just isoimmalle pojalle.

    VastaaPoista
  11. Lahjasetti on vallan ihastuttava, värit sointuvat kauniisti yhteen!

    VastaaPoista