perjantai 15. maaliskuuta 2013

pompom

 Ennen kun taivuin kulmakunnillamme riehuvalle norolle, ehdin järjestellä ja punnita lankalootani sisällön. Terapeuttista puuhaa, sanon ma! Päätin tuolloin, etten enää seruaavassa lankalootainventaariossa pyörittele kahta lumenvalkoista silkkialpakka-kerää. Niiden on muunnuttava vielä kevättalvella joksikin neuleeksi. Olen tavoitteessani puolessa välissä.

 Keväthangille kaipasin sopivasti myssyä ja Terhin hassun Rikke-myssyn nähtyäni visio oli selvä. Valkoinen myssy sinapinkeltaisella tupsulla. Samaistuin kovin Terhin turinaan: mieluummin ainaoikeaa ja saumanomelu kuin ainaoikeaa suljettuna neuleena. Minäkin vältän mieluusti nurjaa, jos vain mahdollista.

Lanka: reilu kerä vitivalkoista Viking Alpaca silkiä ja
tupsuun okrankeltaista Dropsin Nepalia
Lanka: 3 mm

 Myssystä tuli mainio. 96 silmukkaa ainaoikeaa, kavennukset ja takasauman ompelu. Juuri sopivaa neulottavaa automatkalle.

Myssyä on jo ulkoilutettu hiihtolomamme viimeisinä päivinä. Ei muuten kutita, eikä purista. Houkuttelisi kutaista vajaasta kerästä napakampi versio. Pari grammaa sinne tänne...hih, kaipa sitten olen taas purkuhommissa...

Täällä muuten surffaan työviikon jälkeen silmät sikkuralla ja tuumaan pehmoista, mutta kestävää lankaa 1,5-vuotiaan pojan neuletakkiin. Sormet syyhyäisi ostaa taas Lanettia, mutta kaavailemani ohje on paksummalle langalle (23s/10cm). Te siellä ruudun takana, vinkatkaa! Mikä sinusta on paras lanka leikki-ikäisen keväiseen neuletakkiin? Osuisko kohdilleen tuon ohjeeni kanssa? Täällä peukut pystyssä!

10 kommenttia:

  1. Minäkin sain juuri valmiiksi itselle ja Tyttöselle Riket. Tykästyin heti ja voisi tehdä toisenkin värisen pipon. =) Pehmoinen villalanka on ainakin Vikingin Vilma ja Ville. Vilma on samaa vahvuutta kuin Nalle eli hiukan paksumpaa kuin Lanett. Ville taasen vastaa Seiskaveikkaa.

    VastaaPoista
  2. Itse olen tykännyt DROPSin Baby Merinosta. Mukava kutoa ja kohtuuhintainen. Kestää myös hyvin pesua. Värikarttakin aika kattava. :-)

    VastaaPoista
  3. Kiva Rikke! Minulla on tuokin malli vielä neulomatta.
    Schachenmayrin Extra Merino on aika tarkalleen tuon paksuista ja aikas mukavaa neulottavaa.

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikäs kokonaisuus tuo pipo, raitakaulaliina jne.:)

    VastaaPoista
  5. Hauska pipo =) Mä taas en tykkää saumoista joten neulon mieluumin suljettuna neuleena.

    VastaaPoista
  6. Kauheesti ei oo vielä kokemuksia langan kestävyydestä, mutta kaksi nimimyssyä olen siitä neulonut ja ne ovat nyt ainakin kovassa testissä. Tyttärellä tuntuu Retu-pipa kasvaneen päähän kiinni ja kuopuskin taitaa omaansa käyttää ahkeraan. Pitää tutkia asiaa, kunhan tytär seuraavan kerran tulee kotiin käymään, eli joskus 2-3 viikon päästä toivottavasti.

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis, yksinkertainen on monesti paras:)

    VastaaPoista