sunnuntai 4. marraskuuta 2012

vauvaneuleita

En tiedä, onko tehtäväni sukittaa tai lakittaa kaikki maailmaan saapuvat pikkuiset, mutta tänä vuonna postipojalla on ollut erityisen kiirusta kuskatessa neulomiani vauvamuistamisia sinne tänne.


Pari viikkoa sitten laitoin puikoille uudet, punaiset junasukat. Nuo kun ovat niin mainio välipalaneule: valmista tulee joutuisasti ja huhujen mukaan ovat varsin mieluinen vauvamuistaminen. Täytyy todeta, että somat punaisistakin tuli! Lankana käytin Dropsin merinovillaa, joka neuloutui minusta Lanettia tasaisemmin. Tikuttelin tällä kertaa 2,5 mm puikoilla. Nämä sukat lähtivät lämmittämään työkaverin vastasyntyneen varpaita naapurikunnan puolelle.
 
Jo vuosia sitten neuloin ensimmäisen Top Down Bonnetin. Aina vain tuo malli on kiehtonut yksinkertaisuudellaan, vaikka joka kerta olen miettinyt, voiko tuo tosiaan mahtua pienen naperon päähän. Tuolla reseptillä on myssyjä valmistunut puikoiltani useampia ennen tätä uusinta myssyaaltoa.

Nyt syksyllä kaivoin kätköistäni silkkisen pehmeää Baby Silk-lankaa, josta valmistui kaksi pikkuruista bonnettia. Toisen ojensin kollegan pienokaiselle tavatessamme. Toinen odottaa lahjalootassa jotain pientä tyttöstä. Tyttöstä sikäli, että ompelin molempiin huopakukkaset. Malli käy minusta varsin hyvin pojallekin. Omalla kuopuksella oli kolme vuotta sitten tämä samainen vitivalkoisena ja joustinneulereunaisena. Muistan, että myssy pysyi hyvin päässä, eikä valahtanut silmille.

Rakkaan ystäväni loppukesän tytölle neuloin alpakkaisen siksak-myssyn, josta tuli herkkä ja pehmoinen kuin mikä! Tällä kertaa kokeilin Garnstudion ohjetta, jossa otsan siksak on mukavan loiva. Muistan aikoinani nykineeni esikoisen vastaavaa myssyä jatkuvasti, kun tuo etukolmio valahti peittämään lähes koko nöpönenän. Miten en tuolloin tajunnut neuloa etuosaa toisin? Nyt oivalluksen innoittamana neuloin Baby silk-langanjämät samanmoiseksi myssyksi ja lykkäsin lahjalootaan odottamaan.


Hamstrasin lähes vuosi sitten isolta kirkolta kapsäkillisen lankaa. Petrolille liukuvärjätylle Hot Socks Luxor-sukkalangalle en ollut kaavaillut mitään ohjetta ja päätin kokeilumielellä neuloa siitä vauvan nutun ja sukat. Myönnän, että veikkasin jonkun ystävieni syyskesän vauvoista olevan poika ja tein etukäteen tämän setin. Mutta kas kummaa - maailmaan tupsahti vain pieniä tyttövauvoja, joten nuttu ja sukat suuntasivat sinne samaiseen lahjalootaan.

Nutun malli on minulle jo perinteiseksi muodostunut ainaoikeinnuttu. Liukuvärjättynäkin tuo tuntui hillityltä ja kauniilta. Enää en käyttänyt aikaa koristelujen pähkäilyyn. Alan jo uskoa, että neule on kaunis yksinkertaisuudessaan ilman koristeluja.

10 kommenttia:

  1. Ihania pikkuneuleita! Kävin niitä jo "tykkäämässä" Ravelryssa! =)

    VastaaPoista
  2. Oi, miten suloisia vauvaneuleita! Ihanalta näyttää tuo liukuvärjätty ainaoikein -nuttu.

    VastaaPoista
  3. Herttaisia minineuleita, mahtavan punaiset sukat!

    VastaaPoista
  4. Ihana toi eka pipa! :D Muutkin tietty! mut siinä malli on oikein jännä ^^

    VastaaPoista
  5. Piti vielä lisätä, että mallivauva on niin suloinen!

    VastaaPoista
  6. Kollega kiittää vielä ja kumartaa! Myssyä on moni ihastellut ja sen tiinaf:n tuotannoksi koristeluista tunnistanut. :) Siehän voisit pitää opettamisesta taukoa ja elättää itsesi näillä söpöillä vauvaneuleilla. Ostajia varmasti riittäisi!
    -Maarit & Mai

    VastaaPoista
  7. Moi! Tosi hienoja! Onko noihin sukkiin jossain ohje?

    VastaaPoista
  8. Noiden junasukkien ohje löytyy googlaamalla: junasukat ohje. Linkki ohjeeseen on myös muutama postaus alempana sivullani.

    VastaaPoista
  9. voi tiina, uskon todella, että tehtäväsi on sukittaa kaikki maailman lapset:) niin ihania neuleesi ovat!
    ellelle tekemäsi sukat ja tumput ovat muuten nyt lainassa nuutti-vauvalla: en kestänyt ajatusta siitä, että niin kauniit neuleet jäisivät vain yhden ipanan käytölle.

    VastaaPoista